Tietty vene mielessä? Pyydä tarjous! ×

Historia

1982

Termalin Ky perustetaan omakotitalon autotalliin Mikkelissä tuotteina mm. lasikuituaineet, pohjatulpat, airot,  melat.  Alkuvaiheessa toiminta käsittää myös muiden venemerkkien myyntiä.

1985

Ensimmäiset viisi Suvi-venemallia tulevat tuotantoon. Malleja ovat Suvi 415 ja Suvi 460 soutuveneet, Suvi 390, Suvi 410 ja Suvi 445 moottoriveneet.

1989

Kahdeksankymmentä-luvun lopun ”venehuumassa”Suvi-mallisto täydentyy tuulilasivene 475 GT:llä ja kahdella uisteluvene mallilla. Yhdeksänkymmentäluvun alun laman takia mallien elinkaari jää lyhyeksi ja ne  poistuvat nopeasti tuotannosta. Palataan perusveneisiin.

1990

Palta-mallit Kala-Palta ja Ukko-Palta liittyvät Suvi-mallistoon. Erittäin suosittu verkkovene Kala-Palta on hiukan uudistettuna edelleen mallistossa. Suvi ja Palta-veneiden myyntimäärä kasvaa vahvasti ja vuonna 1990 vuotuinen myynti saavuttaa jo 1000 kappaleen rajan.

1992

Soutu-moottorivene Suvi 440 SM tulee mallistoon ”yleisön pyynnöstä”. Suomessa ei silloin valmisteta venemallia, joka olisi hyvä soutaa ja liukuisi pienellä moottoriteholla. Mallista tulee erittäin suosittu. Myöhemmin 440 mallin rinnalle tehdään pienempi Suvi 395 SM-malli.

1993

Suvi-mallisto uudistuu voimakkaasti. Uutuusmalleina tulevat Suvi 400, Suvi 430 ja Suvi 480. Suomen lähihistorian pahin lama iskee ja kalliimpien veneiden myynti romahtaa kymmeniä prosentteja. Suvi-veneiden malliuudistus osuu oikeaan aikaan ja edullisempana käyttöveneenä Suvi-veneiden myynti jatkaa lama-aikanakin kasvuaan. Uusilla malleilla luodaan pohja Suvi-veneiden kasvulle Suomen suosituimmaksi venemerkiksi.

1997

Suvi-veneille haetaan ensimmäisten venemerkkien joukossa CE-hyväksyntä ja ensimmäiset sadevesityhjenevät ohjauspulpettiveneet tulevat mallistoon. Sadevesityhjenevyys on erittäin tärkeää monelle. Suvi-veneiden suosio kasvaa vahvasti ja vuotuinen myyntimäärä ylittää 1500 kpl.

2001-2002

Mallisto uudistuu ja kasvaa edelleen. Uusina malleina tulevat Suvi 3900 ja Kalakaveri. Vuotuinen myyntimäärä ylittää 2000 kappaleen rajan.

2004

Tuplapulpettiveneiden suosio kasvaa ja myös Suvi-mallistoon tulee ensimmäinen kahdella ohjauspulpetilla varustettu malli Suvi 4900 SR Duo. Vene on Suomen edullisimpana tuplapulpettiveneenä erittäin suosittu ja mallia valmistetaan vuoteen 2009 mennessä n. 500 kpl.  Soutu-Palta 510 tulee myös uutuutena mallistoon.

2005-2008

Venemarkkinat kasvavat edelleen vahvasti ja Suvi mallisto laajenee entisestään. Kantavammalla perällä olevat  soutuvenemallit Suvi 460 ja 495, leveämpi ohjauspulpettivene Suvi 4550 ja Meri-Palta 585 tulevat venemallistoon. Suvi-veneiden vuotuinen myyntimäärä ylittää 2500 kpl.

Suvi nousee Suomen suosituimmaksi venemerkiksi.

2008 syyskuu

Suvi-veneiden liiketoiminta siirtyy Konekesko Oy:lle ja yhteistyö Yamaha-perämoottoreiden kanssa tiivistyy.

2010

Konekeskon tuotekehitysresurssien ansiosta Suvi-ohjauspulpettimallit uudistuvat. Mallistoon tulevat uudet sadevesityhjenevät Suvi 4250, Suvi 4650, Suvi 5050 Uno ja Suvi 5050 Duo. Mallit otetaan erinomaisesti vastaan.

2011

Suvi 5050 SR Uno CC tulee uutena keskipulpettiversiona mallistoon. Meri-Palta 585 muuttuu Meri-Palta CC:ksi.

2012

Soutu-Palta 495, Meri-Palta 525 ja tuplapulpettimalli 4700 Duo ja tulevat mallistoon. Tuplapulpettiveneiden suosio kasvaa edelleen.

2013

Suvi-malliston lippulaivat Suvi 5700 Duo ja Suvi 5700 CC tulevat mallistoon ns. kuuden metrin luokkaan. Suvi saa edullisemman hintaluokan veneiden tuotekehityksestä tunnustusta. Suvi 5700 Duo asetetaan Helsingin venemessuilla ehdolle ”näyttelyn moottoriveneeksi”.  Suvi ”terva”-soutuvenemallisto lanseerataan ja saa luontoon sopivalla värityksellään ja tervantuoksullaan erinomaisen vastaanoton.

2014

Suosittu jalallisilla istuimilla varustettu  tuplapulpettivenemallisto täydentyy Suvi 4750-mallilla, joka korvaa  4700-mallin.

2015

Suvi-veneet täyttää 30 vuotta. Suvi- ja Palta-veneitä on valmistunut yhteensä n. 55 000 kpl ja matka jatkuu….

2016

Uusi vesilinjaltaan leveämpi ja kantavampi malli Suvi 444 tulee mallistoon. Malli korvaa erittäin suositus Sivi 440-mallin.

Suvi 5700 Duo-mallin ohjauspulpetteja siirretään eteenpäin ja takatila tuulilasien takana kasvaa. Mallimerkintä muuttuu Suvi 5750:ksi.

Suvi-ohjauspulpettiveneiden ulkoasu muuttuu ja vakiovarustelu paranee. Kylkiteipit muuttuvat harmaiksi ja suurempiin pulpettivenemalleihin aloitetaan asentamaan vakiovarusteena köliraudat ja laminaatit.

Suvi-veneiden suosio kasvaa entisestään.

2017

Konekesko luopuu vapaa-ajankone liiketoiminnastaan ja Suvi-veneiden omistus palaa juurilleen Etelä-Savoon. Tuotanto keskitetään Savonlinnan seudulle omiin tehtaisiin. Moottoriveneitä valmistava tehdas palaa syksyllä, mutta siitä selvitään vuokraamalla Suomi-veneiden tehdas henkilökuntineen Suvi-veneiden tuotantoon.

Katkoa tuotantoon ei juurikaan synny ja kaikki kauden veneet saadaan toimitettua asiakkaille.

Uutuusmalli Suvi 4540 Duo tulee mallistoon. Vene valitaan Helsingin Venemessujen ”vuoden avovene”-ehdokkaaksi.

Kalastukseen erityisesti suunnitellun Suvi 5080-mallin tuotanto aloitetaan.

Soutuveneuutuudet Suvi 42 kelo ja 52 kelo tulevat myös mallistoon.

2018

Veneiden vakiovarustelu paranee edelleen. Suurempien pulpettiveneiden mallimerkintä muuttuu kaksinumeroiseksi.

47 Duo, 50 Duo, ja 57 Duo-malleihin ohjauspulpettien väliin tulee vakiovarusteena kiinteät pleksiset väliovet ja em. malleihin tulee korkeammat kaksiosaiset mustat ajokuomut. Myös istuintyynyt uusitaan.

Muutokset otetaan erinomaisesti vastaan ja markkinaosuus kasvaa entisestään.

Sadevesityhjenevä parisoutumahdollisuudella varustettu soutuvene Suvi 465 tulee mallistoon. Soutuvene Suvi 48 kelo tulee myös täydentämään soutuvenetarjontaa.

Koko tuotanto keskitetään Savonlinnaan valmistuneelle uudelle tehtaalle.

2019

Sadevesityhjenevyyttä kysytään entistä pienempiin veneisiin ja sadevesityhjenevä soutu-moottorivene Suvi 450 tulee mallistoon Suvi 444-mallin rinnalle.

Kalastusveneiden kysynnän kasvaessa yhdellä pulpetilla varustetun Suvi 50 Fish-mallin rinnalle tulee tuplapulpetillinen Suvi 50 Duo Fisher-malli.

Suvi nousee rekisteröintitilastossa Suomen kolmanneksi myydyimmäksi venemerkiksi!

2020

Kalastusveneiden osuus mallistossa kasvaa edelleen ja Suvi 57 CC-Fisher ja Suvi 57 Duo Fisher tulevat mallistoon. Suvi 57-malleihin tulee lisävarusteena asiakkaiden toivomuksesta kiinteät 70 litran polttoainesäiliöt ja heittokalastus/aurinkotasot.

Korona alkaa ja monet miettivät mitä se tarkoittaa venealalla. Ensi shokin jälkeen veneiden kysyntä lähtee huimaan kasvuun.

2021

Suvi 47 Duo Fisher laajentaa edelleen kalastusvenemallistoa. Koronan rajoittaessa matkailua satsataan Suomessa kesämökkeihin, veneilyyn ja kalastukseen. Veneiden kysyntä ylittää tarjonnan. Pulaa alkaa olla myös moottoreista.

2022

Veneiden myynti jatkaa kasvua ja tuotanto ei riitä täyttämään kysyntää. Pulaa alkaa olla vähän kaikesta. Komponenttien saanti vaikeutuu, lasikuitumateriaalia ostetaan mistä löytyy, moottoreista on edelleen pulaa. Tehtaalla valmistetaan kuitenkin historian suurin määrä veneitä jotka kaikki myydään.

Mallistoon tulevat entistä suuremmat Suvi 63 Duo ja 63 Duo Fisher. Mallit saavat edullisina yli kuuden metrin veneinä erinomaisen vastaanoton. Saahan Suvi 63-mallin moottoreineen lähes samaan hintaan kuin kun on totuttu maksamaan tässä kokoluokassa pelkästä veneestä. Suvi on astunut uuteen kokoluokkaan!

2023

Suvi-veneiden markkinaosuus jatkaa kasvuaan. Suvi nousee rekisteröintitilastossa Suomen toiseksi myydyimmäksi venemerkiksi. Tuotanto omalla tehtaalla jatkaa täydellä teholla!

Uusi yhdellä pulpetilla varustettu jigaamiseen ja heittokalastukseen suunnattu Suvi 46 Fisher täydentää kalastusvenemallistoa.

2024

Pienemmät ohjauspulpettiveneet Suvi 43 ja Suvi 44 korvaavat aikaisemmat Suvi 4230 ja Suvi 4250-mallit. Asiakkaiden toiveesta myös moottoritehot kasvavat.

Pitkäjänteisellä työllä Suvi-Veneet on luonut kattavan mökki- ja kalastusvenemalliston. Suvi jatkaa rekisteröintitilastossa edelleen Suomen toiseksi myydyimpänä venemerkkinä.

Vuoden 2025 mallistoon tulevan Suvi 63 Duo T-Topin suunnittelu ja valmistus alkaa.

Yhteensä Suvi- ja Palta-veneitä on valmistettu noin 75 000 kpl ja matka jatkuu. Vuosi 2025 on Suvi-veneiden 40 v.  juhlavuosi.